perjantai 23. maaliskuuta 2012

Taivaastaan Herra katsoo meitä.



Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä
ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei
se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin
kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli
merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.
Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan,
kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa.
Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen
ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon.
Psalmi 19: 2-7

Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki
ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata,
kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän
itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.
Psalmi 33:13-15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti