tiistai 24. heinäkuuta 2012

Uusi taivas ja uusi maa.



Jesajan kirja 66: 17-25
Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti
siitä, mitä minä luon.
Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.
Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani.
Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta,
eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään,
ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen.
Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan,
häntä surkutellaan.
He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja 

nauttivat itse niiden hedelmän, ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, 
eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. 
Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. 
Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista. 
Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, 
vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan. 
Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, 
minä jo toteutan sen 
Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja 
käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita 
ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.


lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kärsivä Herran palvelija



Jesajan kirja 53: 2-10
Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. 
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, 
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, 
josta kaikki käänsivät katseensa pois. 
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Ja kuitenkin hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.

Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.

Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen ei hän suutansa avannut. 
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.